sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Tietoyhteiskuntavalmius

Hei,

Miten tulkitsette otsikon termin? Mitä valmiuksia mielestänne voidaan katsoa kuuluvaksi tietoyhteiskuntavalmiuksiin?
Asiaa voidaan lähestyä opetuksen näkökulmasta miettien, mitä oppilaan koulussa täytyy oppia, jotta hänen voisi katsoa omaavan tietoyhteiskuntavalmiudet koulun jälkeen.
Pitääkö valmiuksia tarkastella eikseen tekniseltä, pedagogiselta ja/tai median kannalta?

Mitä ajatuksia tämä herättää? Kommentteja toivoen

Kaisa

▶ Vastaa tähän

Vastaukset tähän keskusteluun

Permalink Vastannut Jukka Ylipiha 9. huhtikuu 2009 08:09: Olen teknologian suhteen aivan samaa, sen tulisi olla läpinäkyvää. Olen törmännyt muutaman kerran sellaiseen ihmeelliseen kapistukseen kuin frankkeerauskone. Toivon, että sen osaamisvaatimuksia ei koskaan sisällytetä tietoyhteiskuntavaatimuksiin. On se vaan niin mahdoton vekotin käytettäväksi. Ei tullut kirjekuoren nurkkaan leimaa. :) Eihän sitä tietty kaikkea voi vaatia insinööriltäkään.

Haluaisinkin kääntää asian nurinpäin eli voisiko suunnittelijoilta vaatia sitä, että he pystyisivät tekemään laitteita, joita kaikki osaavat käyttää? Voisiko sitä pitää tietoyhteiskuntavalmiutena? Yleensä puhutaan vain käyttäjistä, mitä heidän pitäisi osata, mutta eikö kyse voisi olla suunnittelijoista. Eräs yliopiston käytettävyys luennoitsija totesi: Linuxista ei tule koskaan koko kansan käyttöjärjestelmää, ennenkuin nörtit oppii tekemään ohjelmia tavallisille ihmisille.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Timo Rainio 9. huhtikuu 2009 10:38: Vaikka voi tulla lunta tupaan, pakko paljastaa tämä jokaisessa insinöörissä elävä sisäinen nörttiys. Eli johonkin rajaan saakka voi ja pitää sovelluksia ja käyttöliittymiä kehittää, mutta jossain vaiheessa ollaan siinä pisteessä että vaikeita asioita ei vaan saa määräänsä helpommaksi. Siinä vaiheessa täytyy sitten vaan opettaa käyttäjät toimimaan niillä härpäkkeillä jotka käytettävissä on.

Itse asiassa paljon välillä syyttä ja välillä syystäkin parjattu Windows on hyvä esimerkki siitä kuinka monet vaikeat asiat tehty niin helpoksi etteivät ne enää olekaan helppoja. Ja siksi kai nörtit tykkäävät käyttää vaikkapa sitä Linuxia.

Kai se ratkaisu taas kerran löytyy jostakin käyttäjien osaamisen ja käytettävyyden välimaastosta. Olisiko Applen viisautta ollut sitten kyky hiukan karsia niitä ominaisuuksia samalla hioen käytettävyyttä - etsien näin ehkä juuri sitä kultaista keskitietä.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Heli Nurmi 9. huhtikuu 2009 11:36: Saitpa Timo minut tarttumaan näppäimistöön, kun veit asian niin ytimiin. Minä katson tietoyhteiskuntavalmiutta ja sen oppimista psykologiaa eniten opiskelleena, en tietojenkäsittelyä lainkaan. Olen kuitenkin viime vuodet opettanut kollegoita ja houkutellut käyttämään milloin mitäkin.
Tätä kautta olen tutustunut erilaisiin käyttäjiin.Ei ole olemassa yhtä yleistä käytettävyyttä (vaikka tietoa siitä on pilvin pimein). Minä näen että eri ihmisillä on erilaisia haasteita. Jollekin sanon että "älä koske vielä mihinkään" ja toiselle että "kokeile rohkeasti". Itse haluan oppia omaan tahtiin ja ymmärtää jokaisen vaiheen. Olen hyvä opettaja kollegoille juuri siksi että olen tavallinen käyttäjä itsekin ja opin hitaasti.

Olisiko siis tämä Jokaisen Ihmisen Rajallisuus keskeinen tekijä tietoyhteiskuntavalmiuksien hitaassa kehittymisessä: siis jokaisen: insinöörin, psykologin, opettajan, suunnittelijan, sometulaisen kehittäjän. Miten siis ihmisen rajojaan venyttelee....?; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Marko Seppänen 9. huhtikuu 2009 13:39: Minulla on kaikunut tämän aamun päässäni lausahdus: "Samaa tavaraa eri paketissa". Se taisi alunperin tulla mieleeni siinä yhteydessä kun täällä puhuttiin siitä miten teknologian ja välineiden hypettämisen sijaan olennaisempaa saattaa olla uuden paradigman kehittäminen.

Tämä väittämä jäi mieleeni muhimaan, kunnes Helin tuossa mainitsemat erilaiset käyttäjät ponnauttivat tietoisuuteni kuvaa Geisha-maitosuklaan käyttäjistä. Tarkoitukseni on kuvailla sitä miten tuotteen käyttäminen sinänsä orientoi käyttäjää. Koen helpommaksi tehdä tämän makeistuotteella, sillä siinä ei ole niin paljon toimintoja kuin mukana kuljetettavissa päätelaitteissa, joiden kirjo on aivan valtava.

Käytän itse melko useinkin kahta erilaista Geisha-suklaa -tuotetta, joista toinen on levymallinen ja toinen nappirullainen. Levysuklaasta lohkotaan paloja, nappirullassa on valmiita paloja.

Levysuklaan palasen puraisu, kuten myös nappirullaan kohdistuva vastaava motorinen toiminne, tuottaa melko lailla samanlaisen liikkeen leuoissa. Tältä ainakin vaikuttaa jos ei kiinnitä tarkempaa huomiota hampaiden liikeratoihin. Todellisuudessa erilaiset palaset lohkeavat suussa eri tavoin, vapauttavat sisältönsä eri tavoin ja suussa olevaa suklaata tunnustellaan kielellä eri tavoin.

Ennen palasen suuhun laittoa, palaseen kosketaan käsin, mutta ei pelkästään siihen palaseen, vaan myös käärepaperiin -- kenties revitään sitä vähän lisää auki tai taitellaan pakkaus kiinni ja laitetaan loput taskuun.

Lohkaistessa palaa ei tule kiinnitettyä huomita vain kyseiseen tuotteeseen, vaan myös ympäristöön. Sitä saattoi ihan varta vasten pysähtyä syömään pari palasta ja jatkaa sitten matkaa pyörällään. Tai ehkäpä ennen autoon nousemista ja muiden ostosten laittamista syö koko tuotteen kerrallaan, mutta ilman kiirettä kuitenkin ja samaan aikaan ympäristöä rauhaisasti tarkkaillen ja muiden ihmisten liikettä seuraillen.

Yhden palasen jo syötyään -- tuotteeseen jo ennestään tuttuuden siteen muodostettuaan -- sitä tietää jo ennalta karkean todennäköisyyden sille miten tuotteen käsittelyssä tulee käymään.

Geisha-paketin perusmuoto (levymäinen tai putkilo) jo sinänsä ohjaavat ajattelua; kokemusperäiset havainnot muista samankaltaisen muodon omaavista objekteista, sekä niihin tyypillisesti ja subjektiivisesti liittyvistä mielikuvista ja hienommista aineksista ovat vaikuttimena sille kumman niistä valitsen, kuten ne muut vaikuttavat seikat vaikuttavat siihen kuinka ja mihin tarkoitukseen tuotetta varsinaisesti käytän.

Ympäristötietoisuuteeni, käsitykseni globaaleista ja lokaaleista asiantiloista, sekä päivän lehdistä lukemani ja kahvipöydässä kuulemani asiat vaikuttavat siihenkin tulenko edes ajatelleeksi Geisha-tuotteiden olemassaoloa koko päivänä. Toisaalta, esim. Turun suklaapuodin myyjän toiselle asiakkaalle kertoma tieto oikeasta suklaasta voi vaikuttaa, jos niin sallin, merkittävässä määrin siihen kuinka suhtaudun Geisha-suklaisiin. Kenties tarvitsisin saamieni vertailukohteiden vuoksi lisää mielekkäitä konnotaatioita Geisha-suklaisiin liitettäväksi, jotta mieleni alkaisi jälleen tehdä mieli käyttää niitä.

Itsehavainnoinnin makrotasolla voi vaikuttaa siltä, että kaupassa näkemäni iltapäivälehden lööppi lukemani ei liity millään tavoin siihen miten käytän Geisha-tuotettani. Voipa se kuitenkin saada aikaan sen, että seuraavana päivänä alan kiinnittää huomiota siihen kuinka suklaapalasen tai -napin syöminen kestää liian vähän aikaa suhteessa palasen suussa pyörittelyn aikana tehtävän mietintätyön valmistumiseen. Ajattelutyön flow häiriintyy, jos joutuu välillä ottamaan uuden palasen ja siinä samalla tulee vahvemmin tietoiseksi ympäristöstään. Saatan jopa vaihtaa aivan toiseen tuotteeseen, jonka osaset kestävät suussa pidempään. Siirtyisin siis hifistelylinjalle.

Sen jälkeen kun olen antanut erityistä huomiota tuotteen ominaisuuksiin, käyttömahdollisuuksiin, pintarakenteeseen, käytettyihin tekstuureihin, hiveltävyyteen, yhteensopivuuteen, vertaisryhmiin, valmistusprosessiin, ym. saatan alkaa kaipaamaan sellaista tuotetta, jossa yhdistyvät kaikki ne ominaisuudet ja muut seikat, jotka olen oppinut tuntemaan ja jotka koen haluavani käyttööni samassa tuotteessa. Ehkäpä alan etsiskelemaan sellaisia ryhmittymiä, joilla on samoja tai samankaltaisia aatoksia. Saatanpa kuitenkin huomata, että vaikka meillä on samanlaisia emansipatorisia (*) intressejä, asiantilojen muuttamiseksi tehtävä työ ei vaatisi vain tuotteita valmistavia tahoja muuttamaan toimintamalliaan, jotta tuotteita tulisi laajalti saatavaksi ennen vuotta 2021, vaan koko globaalin maailman ja elämisen idean muuttamista.

(*) Tulin vasta äskettäin tietoiseksi tästä sanasta filosofian kurssikirjan kautta. Saa korjata, jos käytän sitä epävalidisti.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Ilpo Soini 9. huhtikuu 2009 11:40: Tästä tulikin mieleeni käytettävän tai paremminkin esteettömän oppimateriaalin tuotannosta lausuttua: Kun yrittää tehdä kaikille sopivaa niin se on kuin käyttäisi vasaraa ruuvien kiinnittämiseen - siihen kertakaikkiaan väsyy.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Ville Venäläinen 11. huhtikuu 2009 01:36: Huh huh!
Omalla kohdallani piti tulla pääsiäisloma ja oma perheen piti mennä nukkumaan, ennen kuin kerkeksin lukea tämän ketjun ajatukset ajan kansassa. Sometu on kultakimpale, sen näkee tämänkin keskustelun myötä :-)

Minun tekisi meili nostaa teema hieman abstraktimmalle tasolle. Mitä on tieto? Tieto on varmasti näyttäisi olevan jotain, mikä ikään kuin karkaa käsistä. Aikaisemmin tässä keskustelussa viitattiin Witgestainiin ja Hitleriin. Tässä oli nimen omaan kyse siitä, että verkosta löytyneessä tiedossa tunnistettiin virhe. Mielestäni tietoyhteiskuntavalmiuksien yksi keskeinen piirre on tunnistaa se milloin itse olet asian asiantuntija. Jos wikipediassa tai muusa lähteessä on virhe, kuuluu nykyisiin taitoihin korjata se, eikä julistaa löytäneensä virheen. Mielestäni se on yksi keskeinen paradigmamuutos teollisen ja tietoyhteiskunnan välillä - me emme ole enää vain kuluttajia vain myös samalla tuottajia.

Olen oppinut suhtautumaan tietyllä huumorilla omaan tietojenkäsittelytaustaani. Se kun sattuu olemaan aika kornia, kun huomaan lähestynäni aina, aihetta kuin aihetta, ei-teknisestä näkökulmasta. Tämä pitää tässäkin kohtaa kutinsa. Mitä tulee yhteiskuntavalmiuteen, niin tässä minusta olisi hyvä korostaa sosiaalisia taitoja. Kaikki tekniset ympäristöt ja niihin liittyvät taidot kyllä tulevat siellä perässä. Ihmiset oppivat eri tekniset ympäristöt aivan varmasti kun näkevät niille merkityksen, myöskin opettajat (viitaten aikaisempaan keskusteluun)

Yhteiskuntavalmiuksissa oleellista on kyky seurata, kuunnella ja ilmaista itseään. Mitä se tarkoittaa tässä päivässä? Tätä olisi mielestäni hyvä miettiä ennen kuin mennään tekniikkaan.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Anu Wulff alias VirtuaaliAnu 11. huhtikuu 2009 10:06: Jatkan ja myötäilen Villen ajatuksia sosiaalisten taitojen merkityksestä tietoyhteiskuntataitoina. Verkot mahdollistavat sosiaalisuuden ihan uudella tavalla. Koulumaailmassa näen sen mm. mahdollisuutena ohjata osa oppimista pois koulurakennuksen neljän seinän sisältä. Meillä on tällä hetkellä haasteena ISOverstaassa saada opettajat käyttämään ns. virtuaaliluokkatekniikkaa. Uskon, että saamme merkityksen näkyviin hyvien jo olemassaolevien mallien keräämisellä ja levittämisellä. Kuten Villekin sanoi, ensin on oltava merkitys, sitten tulee motivaatio teknisen ympäristön oppimiseen. Opiskelijoiden näkökulmasta verkossa oppiminen vaatii tietty perusteknisiä taitoja, mutta ennen kaikkea ymmärrystä omasta oppimisesta, kiinnostusta opittavaan (kiinnostuksen herättäminen on haaste opettajalle!) ja verkkoviestinnän taitoja.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Irmeli Pietilä 11. huhtikuu 2009 15:57: Sosiaalisten taitojen merkitykseen uskova täälläkin. Mutta silti tekee mieli sanoa:

Tuo merkityksen löytäminen>motivaatio oppia tekniikkaa on varmaankin ensisijainen reitti. Mutta itse kyllä olen lukuisia kertoja edennyt niinkin päin, että ensin olen tutustunut johonkin jännään vempaimeen ja vasta myöhemmin keksinyt läjän soveltamiskohteita.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Marko Seppänen 11. huhtikuu 2009 22:50: Ville Venäläinen kirjoitti: "Mielestäni tietoyhteiskuntavalmiuksien yksi keskeinen piirre on tunnistaa se milloin itse olet asian asiantuntija. Jos wikipediassa tai muusa lähteessä on virhe, kuuluu nykyisiin taitoihin korjata se, eikä julistaa löytäneensä virheen."

Peesaan tuota argumenttia siltä osin, että kynnys siirtyä ei-korjaavasta korjaavaan internetkäyttäjään ei ole niin korkea, etteikö sitä voisi pitää vaadittavana taitoa. Korjaaminen teknisenä toimenpiteenä ei yleensä edes ole kovin monimutkaista.

Näitkö muuten kirjoitushetkellä mielessäsi tilanteen, jossa joku mollaa Wikipedian artikkelin sisältöä eikä edes vaikuta harkitsevan virheen korjaamista? Meinaan että se miten tuon asian esitit, jätti vaikutelman, että kyse olisi joko tai -tyyppisestä valintatilanteesta. Lienee kuitenkin suuri määrä tilanteita, joissa ei voi tehdä paljon muuta kuin "nostaa kädet ilmaan", jos ei kulloiseen aiheeseen kohtuullisesti perehtyneenäkään ja koulutustakin alalle saaneena pysty päättelemään miten virhe pitäisi korjata.

Toisaalta tässä tulee esiin juuri tuo mainitsemasi sosiaalinen puoli, joka Wikipedian artikkeleiden osalta ilmenee siinä, että osaa ja rohkenee käydä keskusteluun vaillinaisen artikkelin sisällöstä enemmän tai vähemmän vakituisten editoijien kanssa.

Pahoittelen sitä, että jälleen tartun yksittäiseen sanaan ("asiantuntija"), mutta teen sen vain sen vuoksi, että minua kävi mietityttämään olisiko keskimäärin enemmän suotavaa vai haitallista, jos vaikkapa Wikipedian artikkeleiden editointiin tähtäävään keskusteluun lähtää ottamaan osaa sellainen, jolla on kyllä tuntumaa aiheesta, mutta syvempi tietämys ja vuosien kokemus siitä puuttuu? Ei hänen sitä varsinaista artikkelia tarvitse mennä editoimaan, mutta ei-asiantuntijalta voi tulla erilaisia mielipiteitä, joista paremmin asiasta tietävät saavat uusia ideoita. Samalla hän itsekin oppii jotain uutta, kun seuraa sitä miten asiaa paremmin tuntevat sitä käsittelevät.

Kollaboratiivisesta oppimisesta ja muiden virheiden korjaamisesta tuli mieleeni sellainen kielien opiskelun malli, jota voi harrastaa myös casual-hengessä. Netissä on muutamia palveluita, joista voi hakea kielenopiskelukumppanikseen vaikkapa tietyn osaamistason italian kielessä ilmoittaneen ja puhella hänen kanssaan italiaksi niitä näitä. Keskusteluun voi ottaa mukaan kolmannen ja neljännenkin ja sitten puhutaan yhdessä sen minkä osataan. Riippuen videokuvayhteyden laadusta sosiaalisuudella on tässä vielä enemmän merkitystä kuin artikkelien editoimisella yhteistyössä, sillä jokainen puheeen ja eleen vivahdus näkyvät.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Timo Rainio 12. huhtikuu 2009 09:25: Asiantuntijuuteen liittyy myös tietämättömyyden "vaarallisin" laji. Eli se, että joku ei tiedä ettei tiedä ja sitten vielä muut olettavat että tuo tietää. Tai no kai vielä ilkeämpää on, jos tieten tahtojen levittää vääränlaista tietoa. Yhteisöllinen tiedon pyörittely tarjoaa kahdellakin tavalla lääkettä tähän ongelmaan.

Vaikkapa tässä keskusteluketjussa voi huoletta tuoda ajatuksia esille. Niiden ei tarvitse perustua tunnettuihin teorioihin. Ne voivat olla kevyitä kommentteja tai perustellumpia ideoita. Totaaliset väärinymmärrykset tai virheelliset tiedot kyllä joukkovoimalla korjaantuvat. Tai sitten joskus hulluista ajatuksista voi syntyä jopa pienellä yhteisellä jalostuksella ihan asiaakin. Tähän prosessiin vaan kaikkien pitää heittäytyä. Tuoda omat näkemyksensä rohkeasti esille ja toisaalta hyväksyä toisten joskus vähän räväkämmätkin kommentit.

Weppi myös mukavasti riisuu erilaiset asemaan, arvoon, koulutukseen, kuuluisuuteen, jne. liittyvät oikeitukset kommentoida ja käydä keskustelua. Esimerkiksi tässä keskustelussa saamasi näkyvyys riippuu täysin aktiivisuudestasi ja ajatustesi mielenkiintoisuudesta. Jos et tunne ihmisiä, voit mutu -pohjalta huomaamattasi heittää räväkänkin vasta-argumentit asiaa vuosia tutkineelle alan huippugurulle. Uskaltautuisitko tällaiseen keskusteluun muissa perinteisemmissä foorumeissa - tai annettaisiinko sinulle edes siihen mahdollisuutta.; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Tuomo Turja 13. huhtikuu 2009 23:18: Timo Rainio: "Weppi myös mukavasti riisuu erilaiset asemaan, arvoon, koulutukseen, kuuluisuuteen, jne. liittyvät oikeitukset kommentoida ja käydä keskustelua."

Minulle on aika lailla samantekevää, oli kyseessä luentosali, kahvila tai nettifoorumi, jos aihe herättää kiinnostusta ja on mahdollisuus käydä keskustelua. Oikein pitää joskus jarrutella itseään. Netissä on periaatteessa tilaa, mutta ei sekään riitä rajattomaan porinaan.

Mikä on keskustelujen tuotos ja mihin se pitäisi sijoittaa vai antaako sen häipyä keskusteluavaruuteen, esimerkiksi tämän tietoyhteiskuntakeskustelun? Johtaako se toimintaan? Luen parhaillaan Stieg Larssonin kirjaa Pilvilinna, joka romahti. Siinä internet on tarinaa eteenpäin vievä voima ja moottori ja netin kautta käytävä keskustelu ja tietojen siirto ja vaihto erittäin merkityksellistä. Voiko tätä mallintaa normaalissa tai arkielämässä? Voiko siitä löytyä motivaatiota oppimiseen?; ▶ Vastaa tähän

Permalink Vastannut Reijo Kupiainen 14. huhtikuu 2009 09:05: Tuomo kysyi: "Voiko tätä mallintaa normaalissa tai arkielämässä?"

Henry jenkins on krijoittanut paljon faniyhteisöistä, joissa tätä tehdään arkielämässä. Yksi esimerkki on Survivor-tv-sarjan faniyhteisö, joka yrittää ratkaista nettiä käyttäen kuka sarjan henkilöistä on voittaja. Fanyhteisö tutkii jokaista jaksoa ruutu kerrallaan ja etsii vinkkejä salapoliisiotteella ja keskustelee niistä netissä. Onpa kuulemma joku päässyt käyttämään satelliittejakin asian selvitelyssä. Kun eri ihmisillä on erilaiset mahdollisuudet tiedon hankintaan (yksi käyttää satelliitteja, toinen etsii vinkkejä tv-sarjan kuvista jne.) kollektiivinen äly pääsee oikeuksiinsa.

Tässä olennainen asia tiedon käsitteen kannalta. Tietoyhteiskuntavalmiuksiin kuuluu juuri kollektiivisen älyn käyttö ja hyödyntäminen, kuten Ville ja kumppanit viittasivat. Tietokin muuttuu yksilöllisestä yhteisölliseksi, mitä se tietysti on aina ollutkin mutta tietoteoreettisissa keskusteluissa usein ymmärretty jotenkin yksilön pään sisäiseksi.; ▶ Vastaa tähän