Sosiaalinen media oppimisen tukena

sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Kansalaismediaryhmä näyttää vajonneen syvään talviuneen jo viime syksynä, joten herätelläänpä sitä vähän.

Mutta asiaan. Nopola News voitti siis marras-joulukuun vaihteessa Eu:n järjestämän European e-Inclusion Awards 2008 -kilpailun maantieteellisen sarjan. Finaali käytiin Wienissä ministerikonferenssin ja Expon yhteydessä. Kilpailussa oli seitsemän eri kategoriaa ja viisi finalistia kustakin kategoriasta oli kutsuttu paikanpäälle esittelemään projektejaan. Suomalaiset menestyivät kisassa loistavasti, sillä myös A-Klinikkasäätiön Varjomaailma ylsi oman kategoriansa ykköseksi.

Ensimmäistä kertaa järjestetyn kilpailun taustalla on tarve etsiä erilaisia hyviä käytäntöjä, joilla pyritään vähentämään kansalaisten syrjäytymistä tietoyhteiskunnasta. Eu:n arvioiden mukaan jopa 30 40 %:a eurooppalaisista on vaarassa syrjäytyä. Syinä mainitaan mm. ikääntyminen, kulttuurilliset ja maantieteelliset erot jne. Kyseiseen ongelmaan Eu näyttäisi pureutuvan kunnolla tällä ohjelmakaudella. Isosta organisaatiosta on kyse, joten nähtäväksi jää mihin tuloksiin ylletään.
Lisätietoja itse kilpailusta löytyy osoitteesta www.e-inclusionawards.eu ja toinen mielenkiintoinen tutustumisen kohde on www.epractice.eu
Kyseinen tietokanta ja yhteisö pitää sisällään yli 1.000 casea ja yli 15.000 jäsentä (tosin osoite ei ole viikonlopun aikana toiminut)

Nopola Newsin taustayhdistyksen Kyyjärven Mediamyllärit ry:n syksy oli kiireinen ja voiton myötä tahti vain kiihtyy kevään aikana. Eu:n eri osastoilta tulee sähköpostia, kyselyitä sun muuta lähes päivittäin, englantilainen kuvausryhmä tulee helimikuun lopulla tekemään dokumenttia kategoriavoittajista sekä paljon muuta tohinaa.

Siinä sivussa pitäisi käynnistää Nopola News - virtuaalisesti ja livenä hanketta, jonka pääkohtia ovat selvitys siitä, millä edellytyksillä toimintamalli voidaan laajentaa naapurikuntien alueelle eli ns. "virtuaalinen kuntaliitos". Livenä osio puolestaan pitää sisällään testejä liikkuvan kuvan siirtämisestä tietoverkoissa. Jo nyt Kyky-Betsetin lentopallon kotiotteluita voi seurata IP-TV:n kautta, mielenkiintoinen kehitysalue.

Helmikuun aikana pitäisi myös selvitä käynnistyykö Liikenne- ja viestintäministeriön kaavailema Nettitalkkari-hanke. Rahoitusta on haettu sosiaali- ja terveysministeriön Kaste-ohjelmasta. Mediamyllärit on jo pari vuotta toteuttanut tuota samaa ideaa omalla kustannuksellaan ja jopa laajempana versiona, sillä ikääntyvää väestöä on koulutettu, ei ainoastaan tietotekniikan käyttäjiksi, vaan myös sisällöntuottajiksi. Näin toimien saadaan arvokas kulttuuriperintö siirrettyä digitaaliseen muotoon jälkipolville luettavaksi ja kuultavaksi.

Maaliskuussa Jyväskylän kirjamessuilla näkee päivänvalon Heikki Luoman Eläköön Kuusniemi - kirja. Nopola Newsissä julkaistut Kuusniemen kuulumiset on koottu kirjaksi, ei suinkaan leikkaa liimaa toiminnolla, vaan eräänlaisilla sidosteksteillä, jotta teoksesta syntyy romaani. Lienee ensimmäinen kerta TV:n, netin ja kirjallisuuden historiassa, että huippusuosittu TV-sarja jatkaa elämäänsä kansalaismedian sivuilla ja muuttuu sen jälkeen romaaniksi. Ja jos sarja joskus jatkuu TV:ssä niin veikkaanpa, että se jatkuu siitä missä netin puollella ollaan menossa.

Tässä vähän esimakua tulevasta. Ei täällä peräkylillä ainakaan kovin syvässä horroksessa ole oltu, en tiedä miten muualla:)

Share Twitter

Reply to This

Replies to This Discussion

Ei voi kuin vilpittömästi onnitella! Eihän enää ole tavoiteltavana muuta kuin maailmanmestaruus! Ei vaan kyllähän tämä kertoo siitä, että tilausta kansalaistekemiseen on. Mahdollisuus on, kun vain löytyy tekijöitä. Kulutuselämä on kuluttavaa ja tuottava energisoivaa, mutta oravanpyörästä ei niin vaan hypätä ulos. Sitä miten se temppu tehdään väki käy Kyyjärvellä ihmettelemässä.

Reply to This

Tässä englantilaisen filmiryhmän kommentit tuoreeltaan:
http://www.nopolanews.fi/fin/etusivu/?selectedNumber=102&articl...

Reply to This

Kiitos. Nämä kansainväliset kilpailut aikanaan menivät vähän nurinpäin, sillä Nopola News edusti Suomea World Summit Award 2007 -kilpailussa, johon se valittiin MindTrek 2006 -kilpailun yhteydessä. WSA:ta voitaneen pitää MM-kisana, sillä siinä etsittiin parhaita tietoyhteiskuntakäytäntöjä 168 maasta. Aika ei vielä tuolloin ollut kypsä, ja kuten tiedämme paljon on tapahtunut yhteisöllisissä verkkopalveluissa parin viime vuoden aikana.
epractice -tietokannan linkki ei ainakaan täältä toimi, jokohan se palvelu kaatui omaan mahdottomuuteensa. Sillä välin voi vaikka käydä tutustumassa VTT:n sosiaalisen median tiekarttoihin osoitteessa http://owela.vtt.fi/owela/2009/01/28/sosiaalisen-median-tietokartto...
Nopola ei vaan näy VTT:n kartalla vaikka se jo Euroopan kartalle yltääkin:)

Toinen mielenkiintoinen linkki löytyy osoitteesta http://www.niemanlab.org/
Onneksi Lintulahden Matti käynnisti Mediabloginsa (www.mattilintulahti.net) uudelleen niin pysyy vähän kärryillä missä maailamalla mennään.

Reply to This

RSS

© 2010   Created by Ville Venäläinen

Badges  |  Report an Issue  |  Privacy  |  Terms of Service

Sign in to chat!