sosiaalinenmedia oppiminen kansalaismedia demokratia viihde teknologia

Onko vieraiden kielten opetus ajanmukaista?

Ajanmukaiselle kieltenopetukselle ei ole opetussuunnitelmallista tilausta Suomessa. Sen vuoksi eivät kieltenopettajat opeta oppilaitaan ajan vaatimusten mukaisesti. Opetuksen liiallinen kielioppipainotteisuus vastakohtana ajankohtaisen viestinnällisyyden, etenkin puheviestinnällisyyden vaatimukselle, juontuu opetussuunnitelmien (OPS) jälkeenjääneisyydestä mutta myös siitä, etteivät kieltenopettajat hyödynnä kaikkia OPS:ien mahdollisuuksia. Tämän sanon vastauksena lukion opiskelijoille, jotka kirjoittavat aiheesta Helsingin Sanomien mielipidepalstalla perjantaina 22.10. 2009 otsikolla ”Lukiossa kielioppia korostetaan aivan liikaa”.
Opetussuunnitelmiin on ujutettu mukaan, ilmeisesti siksi ettei jäätäisi kiinni täydellisestä jälkijättöisyydestä, myös aihekokonaisuuksia, joista ennakkoluuloton kieltenopettaja saa hyviä perusteluja periaatteessa mille tahansa ratkaisulle omassa opetuksessa. Tietenkin sellainen vaatii omapäisyyttä ja uskallusta, mikä ei ole kovin tavallista kieltenopettajien keskuudessa.
Kielet ovat viestintään, vieraat kielet erityisesti kansainväliseen viestintään tarkoitettuja välineitä. Niin takapajuista kieltenopettajaa tuskin löytyy, joka ei käsittäisi sitä tosiasiaa että tärkein kansainvälisen viestinnän paikka on tänä päivänä Internet. Internet on lisännyt viestinnän määrää käsittämättömän paljon. Eniten siitä on vieraan kielen välineenä hyötynyt englanti, mutta kaikkien muidenkin kielten mahdollisuudet ovat kasvaneet. Kommunikaatio ei ole mitään nollasumma peliä, jossa yhden kielen käyttö vähentäisi toisten kielten käyttöä. Vaikka englannin käyttö onkin kasvanut räjähdysmäisesti, myös muiden kielten käyttö kasvaa Internetin ansiosta.
Vieraiden kielten osaaminen on maassa kuin maassa tärkeä tuottavuustekijä. Humanistisen koulutuksen saaneet kielten opettajat eivät sellaista seikkaa tiedosta, eikä mikään muukaan yhteiskunnallinen osallistuminen, koulutuksen ohessa tai sen jälkeen, ole hirvittävästi kohottanut kielten opettajien yhteiskunnallisen tietoisuuden tasoa. Kielten opettajilta tuskin saataisiin vastausta kysymykseen, mikä on hänen ammatillinen osuutensa Suomen talouden tuottavuuden nostamisessa ja vientiponnistelujen tukemisessa. Itse asiassa se on yhä merkittävämpi paljolti vientiin perustuvassa taloudessamme.
Mitä ylipäänsä kannattaa oppia? Tämä kysymys kannattaa pohtia ja ratkaista, ennen kuin ryhdytään päättelemään vieraiden kielten oppimistarpeita esim. Suomessa. Näyttää siltä, että ilmastomuutos mullistaa elinoloja koko taivaankappaleellamme jo varsin lyhyellä aikavälillä. Epäilemättä tulee kiire kouluttaa kaikki miljardit ihmiset ilmastomuutoksen seurauksiin. Kansainväliseen projektityöskentelyyn perustuva verkko-oppiminen (project-based eLearning PBeL) on ymmärtääkseni ainoa rakentava vaihtoehto vastata ajan haasteisiin. Näyttää siltä, etten kuitenkaan jaa omaa käsitystäni kollegoiden kanssa. En tiedä, mihin he luottavat tulevaisuuden kuvitelmissaan.
Hollannissa PBeL on kokeeksi integroitu opetussuunnitelmiin. Se on tapahtunut siten, että 100 koulua on määrätty toteuttamaan CLIL –opetusta, eli opettamaan normaaleja oppiaineita vierailla kielillä. Samalla opetukseen on kytketty mukaan pakollinen kansainvälisten partneriprojektien teko. Koska projekteille on aitoa opetussuunnitelmallista kysyntää, hollantilaiset koulut ovat olleet innokkaita ryhtymään e-journalistisiin hankkeisiin, joita toteutetaan esim. EUMIND (Europe Meets India) –aktiossa (http://ejournal.eumind.net) .
Suomessakin on kielten opetuksen uranuurtajia, kuten professori emeritus Pauli Kaikkonen Jyväskylästä, jotka ovat jo vuosikymmenien ajan korostaneet autenttisen kielten opetuksen merkitystä. Enää ei kuitenkaan ole kysymys siitä, että vieraissa kielissä käytettäisiin aitoja kieliaineistoja keinotekoisten oppikirjatekstien sijaan. Mielestäni vieraiden kielten oppimisprosessit on sen sijaan muutettava suunnitelmalliseksi ja järjestelmälliseksi osaksi yleistä oppimisstrategiaa, jossa lähtökohtana on oltava ajan haasteisiin vastaaminen.

Tags: clil, kielet, kieltenopettajat, kieltenopetus, oppimisprosessit, projektioppiminen, verkko-oppiminen, vieraat

Share Twitter

< Previous Post

Add a Comment

You need to be a member of Sosiaalinen media oppimisen tukena to add comments!

Join this Ning Network

Comment by Sinikka Laakio-Whybrow on November 6, 2009 at 10:57am: Näin on Ilpo! On todella kapeakatseista luottaa vain jonkinmoisen englannin taidon omaaviin. Itse kun opetan myös ranskaa, niin sen opiskelun romahtaminen on ollut ihan samanmoista kuin saksan. Puhumattakaan venäjästä, joka osaaminen olisi Suomessa myös elintärkeää. Kaikenlaisia kampanjoita ja erityisjuttuja on koitettu esittää muiden kielten opiskelun lisäämiseksi, mutta nykyisessä järjestelmässä niillä ei ole ollut mitään vaikutusta!

Comment by Ilpo Halonen on November 6, 2009 at 8:24am: Kiitos hienoista ajatuksistasi, Sinikka! Erityisesti saksan opettajana haluaisin jatkaa tähän, että on ollut hirvittävää seurata, miten koko saksan opetuksen järjestelmä on jätetty vähitellen romahtamaan niin ettei sitä ikinä enää pystytä palauttamaan ennalleen. Vahingot ovat valtavia, ja eniten siitä kärsii maamme taloselämä. Saksa on ollut tähän asti ja on varmasti myös tulevaisuudessa neljännes Suomen kaupan ja taloudellisen yhteistyön voluumista. Kieli ja kulttuuri on se kivijalka, jolle kaikki muukin yhteistyö eri maiden kanssa perustetaan. Millä aiotaan korvata saksan kielen vähittäinen katoaminen suomalaisesta yhteiskunnasta? Englannilla vai? Mutta englannin taitavat muutkin eikä kielen osaamisesta ole silloin enää mitään kilpailuetua? En edes yritä arvioida, mitä merkitsee tulevaisuudessa se että vieraista kielistä Suomessa osataan käytännössä puhua vain englantia. Englannin noustessa liian hallitsevaan asemaan siitä kärsii myös ruotsi, ja hyvin pitkällä aikavälillä arvioiden myös itse suomi. Ne jyrää meidät ;-)!

Comment by Sinikka Laakio-Whybrow on November 6, 2009 at 2:12am: Ihan vaan tarkennuksena, Ilpo, että tosiaankin AEC-NET verkostoa voi konferenssien järjestämisen osalta pitää 'vertikaalisena', mutta projektien osalta minä toimin täysin ruohonjuuritasolta horisontaalisesti. Projekteihin olen saanut mukaan myös joitakin Comenius-projekteissa tutuksi tulleita eurooppalaisia kouluja, aasialaisia nettituttavia tai ihan vaan netissä sattumalta projektisivuillemme sattuneita opettajia oppilaineen. Monenmoinen serendipiteetti nettityöskentelyssä on aika kiehtovaa - ja avaa oppimiseenkin uusia ulottuvuuksia. Horisontaalinen toimintatapa on kylläkin vielä melko vieras Aasian suunnalla, mutta kovaa vauhtia sielläkin ollaan eri maissa saamassa projektityön ideasta kiinni, joten varmaankin niitä tuhansia oppilaita meidän yhtä kohti voi tulevaisuudessa löytyä. Mutta samaa mieltä olen kanssasi, että kunhan edistetään oppilaiden välistä toimivaa yhteistyötä, niin eipä siinä järjestelmällä tai käytettäville työkaluilla ole väliä.

Minulla on kanssasi samantapaisia kokemuksia monien nuorten asenteista - ympäri maailmaa. Etnosentrisyys, itsekkyys ja empatian puute eivät ennusta hyvää maailmanlaajuisten ongelmien ratkaisuun. Tässä meillä on työsarkaa niin paljon, että voisi tosiaan vähän keventää sitä kielioppisääntöjen litaniaa siellä kielten tunneilla ja käyttää enemmän aikaa rakentavan ja muitakin kuuntelevan kulttuurienvälisen dialogin harjoitteluun. Uskontojen välinen dialogi on myös erittäin haasteellista, ja välillä tuntuu, että ei itselläkään oikein riitä taidot ja ymmärrys sen taitavaan ohjaamiseen. Aasia-projektit tuovat tämän enemmän esille kuin pelkästään EU:n sisällä toimiminen.

Ja PS. ei ollut tarkoitus tehdä keskusteluun mitään sukupuolijakoa, mutta oli minustakin aika erikoista, että vaikka suuri enemmistö kieltenopettajista on naisia, niin te herrat vain keskustelitte aiheesta ;)

Comment by Ilpo Halonen on November 5, 2009 at 8:03am: Hei Sinikka,
hauska kohdata jälleen, tällä kertaa tosin vain virtuaalisesti! Onkin jo aikaa siitä, kun tapasimme e-journalismin tiimoilta OPEKO:ssa Tampereella. Mainitset otsikossa ”keskustelevat herrat”, ja kun sukupuoli näin korostuu, niin täytyy minunkin ihmetellä miksi keskustelussa on ollut tähän asti mukana vain miespuolisia henkilöitä eli kielten opetusta ajatellen hyvin pienen vähemmistön edustajia. Toivottavasti keskustelu kiinnostaa jatkossa myös naisia, vallankin kun olet tuonut siihen ”naisnäkökulmaa”.
Ning –alusta on tuttu myös minulle. Olemme käyttäneet sitä muutaman vuoden ajan järjestäessämme vuosittain e-journalismin koulutuskursseja Inarissa. Ning on osoittautunut sopivaksi eri EU-maista tulevien kurssilaisten yhteydenpitovälineeksi ennen kursseja sekä joksikin aikaa niiden jälkeen. Yhdistämällä skypen ja Ning –alustan käytön onnistuu jo iso osa projektien suullisestakin osuudesta.
OPEKO:n e-journalismin kursseilla 2008 opetin skypeä tehokkaamman iVocalize -ajantasaisalustan käyttöä. Käytän tätä alustaa yhteisesti itävaltalaisten kumppanien kanssa, ja alusta on integroitu eJournal – oppimisalustaan. Käyttäjillle ajantasaisalusta näyttäytyy automaattisena osana eJournal 2.0 Multimedia –välinettä. Alustalla on tällä hetkellä tilaa 50 yhtäaikaiselle käyttäjälle, ja alusta tarjoaa erinomaiset mahdollisuudet käytännöllisesti katsoen kaikkeen ajantasaiseen audio- ja videotyöskentelyyn. Ainoa haittapuoli on, että alusta ei ole ilmainen kuten skype.
Olen Sinikan kanssa täysin samaa mieltä projektiperustaisesta e-oppimisesta. Minusta tuntuu, että kunhan globaalit haasteet alkavat kouraista Suomen tapaista lintukotoa vähän kovemmin, niin aletaan vihdoin ymmärtää että kansainvälistä projektioppimista ja kansainvälisiä projektioppimisen yhteisöjä todella tarvitaan ja nopeasti sittenkin. Sinikka on mukana vertikaalisessa AEC-NET –verkostossa. Itse toimin horisontaalisessa, eli ruohonjuuritasolta lähtevässä EUMIND –yhteistyössä. Molempi parempi, ja uusillekin toimijoille riittää tilaa, sillä jokaista suomalaista oppilasta kohti on Aasiassa monta sataa, ellei tuhat oppilasta.
Olen toisinaan käynyt keskustelua oppilaiden kanssa kansainvälistymisestä ja siihen liittyvistä seikoista. Joidenkin vanhempien vaikutuksesta lasten ja nuorten keskuudessa esiintyy asenteita, jotka eivät ole rakentavia tulevaisuuden kannalta. Yleistyessään tuollaiset, usein ihmisten omaa rikkinäisyyttä heijastavat asenteet saattavat vaikuttaa tosi haitallisesti. Kansainvälinen projektioppiminen on pyrkimystä oikeaan tietoon, myönteiseen asenneilmapiiriin ja rakentavien ratkaisujen löytämiseen. Ajan haasteet ovat rajut. Haluan kannustaa kollegoita, jotka ovat hakemassa toimivia ratkaisuja mahdottomuustehtäviin.

Comment by Sinikka Laakio-Whybrow on November 3, 2009 at 11:18am: Hei vaan Ilpo ja muut keskustelevat herrat

Löysinpä mielenkiintoisen keskusteluketjun. Olen itse lukion kieltenopettaja, ja tehnyt kansainvälisiä projekteja yli kymmenen vuotta. Oma oppimiskaari on ollut mielenkiintoinen, ja loppua kohti kiihtyvä. Tuntuu, että uutta opittavaa ja kokeiltavaa tulee tuutin täydeltä, ja lukeudun minäkin siihen ryhmään, joka mielellään kokeilee aina vaan uusia juttuja.

Yksi asia mikä tulee eteen koulumaailmassa on suuri ero ylhäältäpäin tulevien ja sitten taas meidän ruohonjuuritason kokeilijoiden näkemysten välillä. Kouluihin yritetään saada standardioppimisalustoja, joita kaikkien sitten oletettaisiin käyttävän. Ne ovat valitettavasti omasta mielestäni joskus kovin kaavamaisia ja rajoittavia ratkaisuja. Onneksi suomalaisilla opettajilla on kuitenkin melko vapaat kädet toimia toisin niin halutessaan, eikä meillä blokata sosiaalisen median nettipalveluja koulun koneilla, niin kuin monessa maassa tehdään.

Eniten olen oppinut tekemällä virtuaalisia Aasia-Eurooppa projekteja . Viimeisin projekti oli erityisen onnistunut, ja sitä pystyimme myös integroimaan normaaliin tuntityöskentelyyn projektinomaisesti, mikä on omasta mielestäni tärkein tavoite, jos halutaan oikeasti muuttaa koulukäyntänteitä. Liian usein projektit tehdään lukioissa ylimääräisenä työnä jollain valinnaisella soveltavalla kurssilla, kun opettajat ovat sitä mieltä, että ne oppikirjat on pakko käydä kannesta kanteen läpi. Olen Ilpo kanssasi aivan samaa mieltä, että kansainvälinen verkkoprojektityöskentely on tulevaisuuden juttu, vaikka pitäisi olla laajemmalti käytössä jo nyt! Viime vuoden WHAZZUP? projektisivut löytyvät linkin takaa, jos jotakuta kiinnostaa kurkata. Olemme olleet erittäin tyytyväisiä Ning-alustaan ja käytämme sitä edelleen, ja sen lisäksi olemme järjestäneet myös Skype-videokeskusteluja puhumisen mukaan saamiseksi. Partnereita kun on ympäri Aasiaa, niin aikaerot ovat tässä aika haasteellinen juttu, mutta niin paljon nuoria kiinnosti, että Malesiassa sisäoppilaitoksen pojat karkasivat salaa makuusaleistaan tietokoneluokkaan keskellä yötä keskustelemaan meidän oppilaiden kanssa!

Tämänkaltainen projektityöskentely on CLILiä parhaimmillaan, ilman että sitä on lokeroitu johonkin CLIC-systeemiin tai muuhun. Me toimimme tarvelähtöisesti tavoitteena nimenomaan oppilaiden kulttuurienvälisen kommunikaation taitojen kehittäminen (Pauli Kaikkonen on tosiaan ollut uranuurtaja tällä saralla). Olen huomannut yhä enemmän, että nimenomaan kielen eri rekisterien käyttö on tullut keskiöön. Suomalaiset nuoret taitavat puhekielenomaiset tekstiviestislangin englanniksi tosi hyvin, mutta niin kuin tässä ketjussakin on tullut esille, formaalimpi kielenkäyttö on hakusessa. Sama pätee pitkälti myös muunmaalaisiin nuoriin - myös englantia äidinkielenään puhuviin. Olemme harjoitelleet näitä rekistereitä Ning-projekteissamme niin, että keskustelufoorumissa sallimme puhekielisen tyylin, mutta blogit ohjataan kirjoittamaan muodollisemmalla tyylillä. En ole itsekään löytänyt varsinaisia tutkimustuloksia aiheesta, vaikkakin case studeja voisin itsekin rustata projektiemme perusteella ja aiheesta keskustellaan melko vilkkaasti englanninkielisissä nettikeskusteluissa. Mutu-tuntumalla täytyy sanoa, että virallisempi, kirjakielisempi tyyli englannissa on oppilaille tosi vaikeaa omaksua, mutta sitä kyllä tarvitaan tietyissä tilanteissa myös puhuttaessa. Hesarin kuukausiliitteessä oli mielenkiintoinen artikkeli, jossa arvioitiin suomalaisten poliitikkojen englannin taitoja esimerkkien kera. Onneksi ääntämys on nuoremmalla sukupolvella huomattavasti parantunut, mutta esim. Katainen kuulostaa kylläkin melko sujuvalta ja luontevalta englanniksi, mutta kylläkin enemmän joltain rokkistaralta kuin valtionvarainministeriltä! Mutta, kun on ne ylioppilaskirjoitukset ja tärkeääkin tärkeämmät kieliopit ym. niin eihän tähän kielirekisteriasiaan tai yleensäkään autenttiseen kielenkäyttöön paneuduta lukioissa... Myös oppilaat itse ovat melko konservatiivisia ja protestoivat helposti, kun joku opettaja 'poikkeaa ruodusta' ja teettää jotain erilaista. Autenttinen kielenkäyttö kun ei valitettavasti salli pelkästään tunnilla hiljaa istumista.

Yksittäisiä kokeilevia opettajia Suomesta kyllä löytyy, mutta miten muuttaa koululaitosta laajemmin? Taitaa olla ajan kysymys... Välillä olen todella skeptinen. Olin viime viikon AEC-NET konferenssissa Tanskassa ja vierailimme paikallisessa lukiossa. Koko koulussa oli langaton verkko ja käytävillä oli oppilasryhmiä omien läppäreidensä kanssa tekemässä myös koulutöitä. Ainakin meidän lukio on jämähtänyt jonnekin viime vuosisadalle erillisine tietokoneluokkineen!

Jään seuraamaan mielenkiinnolla tätä keskustelua!

Comment by Ilpo Halonen on October 29, 2009 at 5:37pm: Hei Jarmo,
tähän kommenttiisi en voi sanoa muuta kuin että olen kanssasi aivan samoilla linjoilla, mitä tulee opettajien rohkaisemiseen. Siis: vakuuttavia esimerkkejä ja uusia, mieluiten mahdollisimman konkreettisia vinkkejä siitä millä työvälineillä ja millä metodeilla eri asioissa saavutetaan parhaiten tuloksia. Toiset pysyttäytyvät mielellään siinä, minkä ovat kokeneet hyväksi. Toiset taas ovat alituisia haeskelijoita, jotka etsivät koko ajan uusinta uutta. Itse kuulun lähinnä jälkimmäisiin ; - ).
Muuten. amerikkalaisella sivustolla Web2.0: Cool Tools for Schools on pelkästään M-kirjaimella alkavia sovelluksia yli 60. Sovellutusten ryhmittely eri työtarkoituksiin vaikuttaa aika hyvältä. Opettaja, joka ryhtyy käyttämään jotakin alustaa, linkittää luonnollisesti tällaisen Web2.0 -arsenaalin omaan alustaansa, tai ainakin valikoi sieltä joitakin sopivia.
Screencasting -ominaisuuden käsittävistä live online -alustoista suosin itse iVocalizea, joka on integroitu elimelliseksi osaksi eJournal 2.0 -oppimisalustaa. Toinen raju väline on Mikogo, josta kokemukseni ovat toistaiseksi vähäisiä. Vuoden kuluttua tiedän siitä ehkä enemmän.

Iloisesti moi,

: - ) ilpo
Ilpo Halonen

Comment by Jarmo Talvivaara on October 28, 2009 at 5:36pm: Toivottavasti hän on oikeassa. Suomen kouluista tehdyt tutkimukset valitettavasti osoittavat toista.

Ilpo: tämä heittoni siis todellista mutua ja vain oman leipätyöni äärestä - ja sielläkin "monet" ei tarkoita "kaikki" - esitin asian hieman turhan yleistäen. Itse ajattelen tuossa, että "moni" = "enemmän kuin ei kukaan", joka voisi olla tosiaan noiden tutkimusten valossakin joskus todennäköinen tilanne.

Lisäksi, nuo työkalut mainitsin vain esimerkkeinä eri tyyppisestä käytöstä/toimintaideasta: en väitä, etteikö ne olisi tuttuja aiemmin.

ainakin puheen, ajantasaisuuden ja vuorovaikutteisuuden lisääntyminen.
Tämä on ainakin itselleni erittäin ilahduttava suunta: vaikka kirjoitettu sisältö voi olla erittäin rikasta, on se kuitenkin puutteellista - ja tuolle reaaliaikaisuudelle on myös tilausta - nämä eri tekniikathan täydentävät toisiaan.

Olisiko meidän sanottava, että haaskaavat vain aikaansa niissä kun voisivat tehdä kaiken paremmin sosiaalisessa mediassa?
Minä en ainakaan ole jyrkkien kategorioiden kannalla - ja siksi ehkä väärä vastaamaankin tähän - mutta itse kannatan aina maltillista, rauhassa asioita kokeilevan ilmapiirin mahdollistamista - tuo ei siis tarkoita sitä, etteikö asioihin pidä tarttua, mutta monella opettajalla esteenä sosiaalisen median hyödyntämisessä on tunnetusti ajan sekä kannustuksen puute - ja tästä voi syntyä jopa negatiivinen kierre. Näitä haasteita mielenkiintoisesti käsittelet tuossa blogissasi: mainiota jäsennystä.

Ei Moodlessa toimiminen varmaan mitään haaskausta ole - sehän on ollut monelle oiva ramppi avoimempien ympäristöjen käyttämiseen. Monelle se saattaa olla alkuvaiheessa sopivin työkalu.

Voisi kuvitella, että tulevaisuudessa web 2.0, web 3.0 ja tulevat versiota blendautuvat entisestään eli rajanveto eri versioiden välillä on entistä hankalampaa - jolloin ehkä uskalluskin tarttua uusiin välineisiin helpottuu, kun ei tarvitse "pelätä, että käyttääkö väärän version välineitä" ;)

Comment by Ilpo Halonen on October 28, 2009 at 11:09am: Olen kiitollinen keskustelijoille palautteesta. Minultakin puuttuu tieteellinen näyttö chatin ym vaikutuksesta puheeseen, joten se mitä olen mielipiteenä esittänyt perustuu vain arkikokemukseen, ei tieteeseen. Eikä arkikokemus ole välttämättä totta, sen toki myönnän.
Olen alkanut käyttämään verkkoja kielten (saksa, englanti) opetuksessa ennen WWW:n tuloa, joten netin kehitystä on tullut seuratuksi pitkään.
Internetin kehityksessä on nähtävissä loivempia ja jyrkempiä kehitysjaksoja. Kun tapahtuu jotakin isompaa, USA:sta löytyy joku, joka antaa nimen uudelle kehitysvaiheelle. Nimeä toistellaan, kunnes se tuntuu itsestäänselvyydeltä.
Mihin suuntaan kehitys on menossa? Tähänastisen perusteella voisi väittää, että vahvistuvia kehityskulkuja ovat ainakin puheen, ajantasaisuuden ja vuorovaikutteisuuden lisääntyminen. Kiintoisaa nähdä vaikuttaako esim Google Wave siihen, että kohta ruvetaan Web2.0:n sijasta puhumaankin Web3.0:sta.
Useimmille opettajillemme Web2.0:kin on tuntematon käsite. Monet puuhaavat esim vanhojen Moodle-sovellusten tai muiden vastaavien oppimisympäristöjen parissa. Olisiko meidän sanottava, että haaskaavat vain aikaansa niissä kun voisivat tehdä kaiken paremmin sosiaalisessa mediassa?
Yhdessä paljon luetussa blogissani olen koonnut didaktisia haasteita, joita opettajat joutuvat verkkotyöskentelyssä kohtaamaan. Melko pitkä lista, jota voi varmaan vielä pidentääkin.
Onneksi monet kieltenopettajat näyttävät olevan ilahduttavan aktiivisia ja rohkeita tässä aihepiirissä

kirjoittaa Jarmo Talvivaara. Toivottavasti hän on oikeassa. Suomen kouluista tehdyt tutkimukset valitettavasti osoittavat toista.
Suomalaisopettajien pudonneen hyvän alkukiihdytyksen jälkeen kansainväliseen keskikastiin verkko-opetuksen mahdollisuuksien hyödyntämisessä. Tämä ei ole mielipide, vaan tutkimustulos.

Comment by Jarmo Talvivaara on October 27, 2009 at 11:33am: Mielenkiintoista - ja taatusti ajankohtaista pohdintaa. Laitan pari kommenttia, mutta korostan jo tässä vaiheessa - en ole kieltenopettaja, joten lähestyn tätä keskustelua opetusteknologisesti. Olen vähän huono tarkoissa kategorioissa, joten mietin, että onko sosiaalinen media aina kirjoitettua ja puutteellista reaaliaikaisuuden osalta? Tai nähdäänkö sosiaalinen media tällaisena? Jos nähdään, niin sitten tietysti puheeseen tai muuten ääneen pohjaava kommunikointi kokee ikävän paitsion - mutta näin ei varmaankaan ole tarkoitus?

Blogit, wikit, twitter, chat, yms. on toki pääosin kirjallista mediaa, mutta eikös reaaliaikaisuudessa esim. twitter ja varsikin chat mene jo vähän harmaalla alueella. Lisäksi, blogien ääni- ja videokommentointi, voiko tämä olla yksi tapa puhutun oppimisessa ja ymmärtämisessä? Voxopop ja vastaavat äänimediaan perustuvat sosmed-palvelut taasen vatkaavat mielenkiintoisesti asynkronisen ja "puhutun median" yhdistelmää.

Suljetaanko sosiaalisen median ulkopuolelle erilaiset reaaliaikaiset web-meeting ympäristöt (esim. Elluminate, WebEx, Connect Pro) tai Skype, ooVoo, ja vastaavat, reaaliaikaisuuden ja ääni/video-vuorovaikutuksen mahdollistavat ympäristöt? Osa noista on avoimia ja osa toki suljettuja, mutta eihän sosiaalisen median sisältöä muutenkaan kaikki kaikille jaa - tärkeintä ainakin minulle on tarvelähtöisyys - jakamisessakin. Mutta melko rikasta vuorovaikutustahan ne tarjoavat - etenkin yhdistettynä muuhun sosiaaliseen mediaan.

Itseäni näissä teknologioissa viehtttä monikäyttöisyys: samalla tapaa kuin esim. projekteissa yleensäkin, kommunikoidaan kirjallisesti (lyhyesti-pitkästi, muodollisesti-epämuodollisest), suullisesti, elein ja ilmein -> moni sosiaalisen median, opetusteknologian yms. palvelu tukee tätä jo nyt. Ok, perehtyminen etenkin reaaliaikaisiin ja muun, kun kirjoitetun median palveluihin vaatii usein pidemmän aikaa - ja ehkä enemmän rohkeuttakin?

Seuraan keskustelua mielelläni. Itselläni tämä tulee esille omassa leipätyössä, kun kehitämme kokonaisuudessaan verkossa opiskeltavaa tutkintoa ja kielten opetus on yksi keskeinen ja monelta osin teknisesti haastava osa-alue - tästä huolimatta koko paketti integroidaan mm. Ilpon mainitsemien projektioppimisen menetelmin. Onneksi monet kieltenopettajat näyttävät olevan ilahduttavan aktiivisia ja rohkeita tässä aihepiirissä: omia leipätyön kokemuksia komppaa myös tämäkin keskustelu.

Comment by Elias Aarnio on October 27, 2009 at 8:47am: Kyllä minä tavallaan ajattelen, että tästä poikki ja jengat siihen. On tietysti selvää, että SOMETU on loistava äänikanava kaikelle verkko-oppimiselle. Minulle se on kuitenkin erityisesti sosiaalisen median opetuskäytön keskustelufoorumi ja siksi kysyin. Syy on se, että minusta on kiva tietää mistä puhutaan - jonkinlainen käsitteellinen maailmanhallinta, siis ;-)

>Nopeaa lyhyttä tekstiä kirjoittaessasi (chat) tuotat samalla tavalla kuin puhetta tuottaessasi.
>Usein puhe-elimistösikin on mukana tuottamisessa, vaikka et päästäkään tuotoksia suustasi.

Tätä kuulee usein. Minulla on vain sellainen ongelma, että en ole koskaan nähnyt yhtään kokeellista tätä tutkivaa evidenssiä. Se tiedetään, missä puheeseen ja muuhun kielen tuottamiseen liittyvät aivotapahtumat lokalisoituvat aivokuorella. Tiedämme siis sen, että kun kieltä tuotetaan, aivokuoren tiheässä hermoverkossa tapahtuu tietyissä paikoissa. Emme tiedä sitä, mitä siellä tapahtuu, ainoastaan missä.

Kannattaa huomata, että ääntämisen oppimiseen liittyvä auditorinen takaisinkytkentäpiiri (ihminen kuuntelee omaa puhetta) on eri paikassa kuin puheen tuottamiseen tai ymmärtämiseen liittyvät paikat aivokuorella. Vieraan kielen ääntämisen oppiminen riippuu hyvin voimakkaasti tästä lapsuuden ennen 3 ikävuotta tapahtuvan herkkyyskauden jälkeen.

Jos kiinnostaa voin kaivaa tästä tieteelliset referenssit esiin. Oma taustani: olen valmistunut lukion lehtoriksi psykologia sivuaineena ja mielen filosofia pääasiallisena kiinnostuksen kohteena. Jos olen tässä asiassa heikoilla, korjaan mielelläni kantani, mutta silloin täytyy kyllä tulla vastaan melko erilaisia tutkimustuloksia kuin mitä tähän mennessä on tullut vastaan. Eipä tosin ole tullut ammattijulkaisuja kovasti luettua viimeiseen vuoteen...

Miten sosiaalista mediaa ja Internet-opetusta voitaisiin käyttää hyväksi siten, että ääntämysasia - kielen todellinen käyttö todellisissa tilanteissa - otettaisiin mukaan? Mistä kokeellista näyttöä olettamusten tueksi?

Minulla on pelko, että jalosta päämäärästä huolimatta lopputulos saattaa olla samanlainen kuin italialaisten tai ranskalaisten englannin ääntäminen (eihän sitä kuuntele Erkkikään) tai Etelä-Pohjanmaan ruotsinkielisen rannikon koulujen kasvattien suomen ääntäminen (eihän sitä voi oppia sitä ääntämäänkään jos opettajakin on sitä mieltä, että ei sitä tartte osata puhua) tai ruotsin ääntämisen oppiminen suomenkielisissä kouluissa (vaikka äänteet lähellä omaa kieltä kun opetellaan finlandssvenska-ääntämystä, ei vaan tunnu luistavan).

Summa summarum: En usko, että tästä päästään eroon ilman ääntä. Olisikos sellainen sovellus kova juttu, että voisi treffata toisia samanikäisiä nuoria / luokkia, joiden kanssa voisi hoitaa sovitut keskustelut?

Nimim. vieläkin kiitollinen finntuppe, joka oppi ruotsin käytännön taidon luonnonmenetelmällä seurustelusuhteessa.